maanantai 28. maaliskuuta 2016

Tarveompelua - Rintaliivit

Syksyllä osallistuin Make Bran rintsikkakurssille. Silloin meni ensimmäisen päivä aivan hukkaan. Hyvät liivit sain kuitenkin lopulta tehtyä. Nyt vasta sain kerättyä rohkeutta ja sain muutama päivä takaperin aloitettua liivien ompelun. Toisaalta vanhat kaupasta ostetut liivit ovat alkaneet hajoilla yksi kerrallaan. Kaarituet lähtee irti ja sitä rataa. Uusille liiveille oli siis oikeasti tarvetta.

Foamit ja kankaat leikkasin ihan ensimmäisenä. Selian tilkkuyllärin sisältö pääsi loisto käyttöön, sillä olin jo jonkun aika ehtinyt miettimään, että noista tulisi ihan mahtavat liivit. Harmikseni vaan satuin yhden kankaan leikkaamaan väärin päin ja jouduin sitten turvautumaan samaan kankaaseen, mutta toisen värisenä. Noh. Sattuuhan näitä, mutta viime aikoina on vaan tullut poikkeuksellisen paljon. Ensi kerralla tarkemmin.
Nappasin syksyllä ompelemani liivit viereen. Niistä voisi vähän vakoilla ompelujärjestystä, jos ei oikein muuten muistaisi. Yllättävän hyvin tuon ompelujärjestyksen muisti, vaikka aikaa on ehtinyt kulua jonkin verran. Ja se, kun kurssilla ehdin tekemään vain yhdet liivit. Viimeistelyssä tuli sitten tenkkapo. En meinannut millään saada nauhaa pysymään paikalla ja sekin onnistui sitten venymään niin, että vetäisi liivin yläosan ihan rypyille. Pikkasenko ketutti. Kun olin saanut liivit muuten valmiiksi ja pääsin sovittamaan niitä kunnolla päälle, huomasin, että kuppikin on nyt hivenen liian iso. Pitänee siis aavistuksen muokata kaavaa ennen seuraavaa kertaa.. Pienellä kikkailulla sain kuitenkin kuppeja hieman korjattua, ja niistä tuli huomattavasti istuvammat.

 Lopputulokseen olen ihan tyytyväinen. Eniten kuitenkin omaa silmää hämää tuo, että liivien alaosa on selkeästi eri värinen kuin kupit, vaikka onkin samaa kangasta. Pääasia on kuitenkin se, että liivit ovat päällä ihan mahtavan tuntuiset. Kyllä itse tehdyt vaan tuntuu päällä ihan toisenlaisilta kuin kaupasta valmiiksi ostetut.
Ehkäpä tästä rohkaistun tekemään muutamat vielä lisää.

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Paitatehdas - terapiatopit

Olen viime aikoina istunut paljon ompelukoneella. Olen löytänyt itseni aamulla kahvikuppi kädessä ompelemasta jotain. Viime viikon saldona on kaksi toppia ja kaksi paitaa töihin yhteen näytelmään. Niihin paitoihin palaan vielä myöhemmin, mutta tässä olisi pikasurautuksena tehtyjä toppeja kaksin kappalein ja kolmas odottaa ompelemista koneen vieressä, mutta sen esittelen teille sitten myöhemmin.
Tuo sinisen kanatopin etu-ja takakappaleen kankaat ovat eräästä joululahjavaihtari Resori taitaa olla kangastukun valikoimaa. Vihreävalkoinen toppi on puolestaan tehty Ek:n palalaarin löydöstä. Ihastuin tuolloin kankaaseen ihan yli kaiken ja se on odottanut sopivaa hetkeä kangaslaatikossa jo tovin. Valko-vihreässä topissa hihojen ja kaula-aukon huolittelut on tehty Selian mintunvihreällä trikoolla. Kaavaksi kaivoin kaapista vanhan trikoopaidan, jonka malli on hyvä, mutta helma liian lyhyt. Laitoin paidan palasiksi ja hyödynsin. Siitä taisi tulla nyt ihan luotto kaava. Täytynee vielä paperillekin se piirtää
Topin kankaat leikkasin, kun oli pakko saada itselleni jotain muuta ajattelemista. Oli pakko tehdä jotain, ettei pelottaisi ja hirvittäisi niin paljon. Katsoin, että noista kankaista saa tehtyä topin just sopivasti, kun sinistä takakappaleen kangasta oli vain takakappaleeseen. Jätin sitten hihat suosiolla pois. Toppeja käytän muutenkin paljon, mutta narutopeille en ole oikein koskaan lämmennyt. Ne ei oikeastaan ole mun juttu. Tai sanotaanko näin, että sekin riippuu mallista.
Kankaiden leikkaamisen jälkeen toppi tulikin sitten melkein kerta heitolla valmiiksi. Ensin ompelin saumat ja sitten alaresorin ja aloitin vielä suoraan kiinnittämään hihansuun kanttauksia, kun tulin kääntäneeksi topin oikein päin. Kyllähän siitä pikkasen laittoi ärsyttämään, kun kangasta ei ollut yhtään ylimääräistä. Päätin kuitenkin tehdä topin loppuun. Sillä kivahan se on silti.
Mitä siis opin.. Kannattaa nyt ainakin kangas tarkistaa ennen kuin aloittaa leikkaamisen. Siinä vaiheessa nyt kuitenkin pystyy vielä pelastaa sen mikä pelastettavissa on. Topin teko siihen hätään kuitenkin ajoi asiansa. Se vei ajatukset pois huolista ja murheista ja sain keskittyä ompelemiseen. Käsityöt on siis oikeasti terapiaa. 
Tämä sininen toppi oli toinen mitä alun perin mietin Hommahuoneen värihaasteeseen. Tämän sain kuitenkin vasta nyt tehtyä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tammikuun värihaasteena oli sininen väri, joka on värinä kyllä sellainen, joka sopii minulle oikeasti todella hyvin. Liekö sitten johtuu silmien väristä.
Toisen topin teko oli aavistuksen haastavaa kankaasta johtuen. Liukkaiden kankaiden kanssa kun joudun oikeasti keskittymään ompelemiseen ihan toisella tavalla. Eihän se tämänkään topin teko mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Olihan nuo alahelman kääntämiset ja sivusaumojen ompelut vielä helppoa puuhaa, verrattuna sitten pääntien ja hihan suiden kääntämiseen.
Kanttaukset onnistuin tekemään ja niistä tuli vielä ihan siistin oloisetkin, mutta onhan se niiden tekemisen jälkeen hyvä huomata, että jokin unohtui kokonaan. Pahuksen muotolaskokset. Noh nyt lerpattaa kauniisti, mutta toivon vaan, että se asettuu pesussa.
Väreinähän tässä topissa on valkoinen ja tuollainen mintun vihreä. Hommahuoneen helmikuun haasteena oli pastillivärit, joten tämähän sopii loistavasti haasteen puitteisiin, vaikka onkin näin maaliskuussa ommeltu.
Kivoja topeista tuli. Yhdet valmiiksi leikatut toppikankaat odottaa vielä ompelua, joten ehkä peliä ei ole vielä menetetty kokonaan. Kolmas kertahan toden sanoo, joten ehkäpä se on sitten täydellinen kaiken puolin ja ompelukin menee ihan nappiin. Saahan sitä aina toivoa, mutta mikä sitten onkaan lopputulos niin se on ihan eriasia.