Tarveompelua - Rintaliivit

Syksyllä osallistuin Make Bran rintsikkakurssille. Silloin meni ensimmäisen päivä aivan hukkaan. Hyvät liivit sain kuitenkin lopulta tehtyä. Nyt vasta sain kerättyä rohkeutta ja sain muutama päivä takaperin aloitettua liivien ompelun. Toisaalta vanhat kaupasta ostetut liivit ovat alkaneet hajoilla yksi kerrallaan. Kaarituet lähtee irti ja sitä rataa. Uusille liiveille oli siis oikeasti tarvetta.

Foamit ja kankaat leikkasin ihan ensimmäisenä. Selian tilkkuyllärin sisältö pääsi loisto käyttöön, sillä olin jo jonkun aika ehtinyt miettimään, että noista tulisi ihan mahtavat liivit. Harmikseni vaan satuin yhden kankaan leikkaamaan väärin päin ja jouduin sitten turvautumaan samaan kankaaseen, mutta toisen värisenä. Noh. Sattuuhan näitä, mutta viime aikoina on vaan tullut poikkeuksellisen paljon. Ensi kerralla tarkemmin.

Nappasin syksyllä ompelemani liivit viereen. Niistä voisi vähän vakoilla ompelujärjestystä, jos ei oikein muuten muistaisi. Yllättävän hyvin tuon ompelujärjestyksen muisti, vaikka aikaa on ehtinyt kulua jonkin verran. Ja se, kun kurssilla ehdin tekemään vain yhdet liivit. Viimeistelyssä tuli sitten tenkkapo. En meinannut millään saada nauhaa pysymään paikalla ja sekin onnistui sitten venymään niin, että vetäisi liivin yläosan ihan rypyille. Pikkasenko ketutti. Kun olin saanut liivit muuten valmiiksi ja pääsin sovittamaan niitä kunnolla päälle, huomasin, että kuppikin on nyt hivenen liian iso. Pitänee siis aavistuksen muokata kaavaa ennen seuraavaa kertaa.. Pienellä kikkailulla sain kuitenkin kuppeja hieman korjattua, ja niistä tuli huomattavasti istuvammat.

 Lopputulokseen olen ihan tyytyväinen. Eniten kuitenkin omaa silmää hämää tuo, että liivien alaosa on selkeästi eri värinen kuin kupit, vaikka onkin samaa kangasta. Pääasia on kuitenkin se, että liivit ovat päällä ihan mahtavan tuntuiset. Kyllä itse tehdyt vaan tuntuu päällä ihan toisenlaisilta kuin kaupasta valmiiksi ostetut.

Ehkäpä tästä rohkaistun tekemään muutamat vielä lisää.

Paitatehdas - terapiatopit

Olen viime aikoina istunut paljon ompelukoneella. Olen löytänyt itseni aamulla kahvikuppi kädessä ompelemasta jotain. Viime viikon saldona on kaksi toppia ja kaksi paitaa töihin yhteen näytelmään. Niihin paitoihin palaan vielä myöhemmin, mutta tässä olisi pikasurautuksena tehtyjä toppeja kaksin kappalein ja kolmas odottaa ompelemista koneen vieressä, mutta sen esittelen teille sitten myöhemmin.

Tuo sinisen kanatopin etu-ja takakappaleen kankaat ovat eräästä joululahjavaihtari Resori taitaa olla kangastukun valikoimaa. Vihreävalkoinen toppi on puolestaan tehty Ek:n palalaarin löydöstä. Ihastuin tuolloin kankaaseen ihan yli kaiken ja se on odottanut sopivaa hetkeä kangaslaatikossa jo tovin. Valko-vihreässä topissa hihojen ja kaula-aukon huolittelut on tehty Selian mintunvihreällä trikoolla. Kaavaksi kaivoin kaapista vanhan trikoopaidan, jonka malli on hyvä, mutta helma liian lyhyt. Laitoin paidan palasiksi ja hyödynsin. Siitä taisi tulla nyt ihan luotto kaava. Täytynee vielä paperillekin se piirtää

Topin kankaat leikkasin, kun oli pakko saada itselleni jotain muuta ajattelemista. Oli pakko tehdä jotain, ettei pelottaisi ja hirvittäisi niin paljon. Katsoin, että noista kankaista saa tehtyä topin just sopivasti, kun sinistä takakappaleen kangasta oli vain takakappaleeseen. Jätin sitten hihat suosiolla pois. Toppeja käytän muutenkin paljon, mutta narutopeille en ole oikein koskaan lämmennyt. Ne ei oikeastaan ole mun juttu. Tai sanotaanko näin, että sekin riippuu mallista.

Kankaiden leikkaamisen jälkeen toppi tulikin sitten melkein kerta heitolla valmiiksi. Ensin ompelin saumat ja sitten alaresorin ja aloitin vielä suoraan kiinnittämään hihansuun kanttauksia, kun tulin kääntäneeksi topin oikein päin. Kyllähän siitä pikkasen laittoi ärsyttämään, kun kangasta ei ollut yhtään ylimääräistä. Päätin kuitenkin tehdä topin loppuun. Sillä kivahan se on silti.

Mitä siis opin.. Kannattaa nyt ainakin kangas tarkistaa ennen kuin aloittaa leikkaamisen. Siinä vaiheessa nyt kuitenkin pystyy vielä pelastaa sen mikä pelastettavissa on. Topin teko siihen hätään kuitenkin ajoi asiansa. Se vei ajatukset pois huolista ja murheista ja sain keskittyä ompelemiseen. Käsityöt on siis oikeasti terapiaa. 

Tämä sininen toppi oli toinen mitä alun perin mietin Hommahuoneen värihaasteeseen. Tämän sain kuitenkin vasta nyt tehtyä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tammikuun värihaasteena oli sininen väri, joka on värinä kyllä sellainen, joka sopii minulle oikeasti todella hyvin. Liekö sitten johtuu silmien väristä.

Toisen topin teko oli aavistuksen haastavaa kankaasta johtuen. Liukkaiden kankaiden kanssa kun joudun oikeasti keskittymään ompelemiseen ihan toisella tavalla. Eihän se tämänkään topin teko mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Olihan nuo alahelman kääntämiset ja sivusaumojen ompelut vielä helppoa puuhaa, verrattuna sitten pääntien ja hihan suiden kääntämiseen.

Kanttaukset onnistuin tekemään ja niistä tuli vielä ihan siistin oloisetkin, mutta onhan se niiden tekemisen jälkeen hyvä huomata, että jokin unohtui kokonaan. Pahuksen muotolaskokset. Noh nyt lerpattaa kauniisti, mutta toivon vaan, että se asettuu pesussa.

Väreinähän tässä topissa on valkoinen ja tuollainen mintun vihreä. Hommahuoneen helmikuun haasteena oli pastillivärit, joten tämähän sopii loistavasti haasteen puitteisiin, vaikka onkin näin maaliskuussa ommeltu.

Kivoja topeista tuli. Yhdet valmiiksi leikatut toppikankaat odottaa vielä ompelua, joten ehkä peliä ei ole vielä menetetty kokonaan. Kolmas kertahan toden sanoo, joten ehkäpä se on sitten täydellinen kaiken puolin ja ompelukin menee ihan nappiin. Saahan sitä aina toivoa, mutta mikä sitten onkaan lopputulos niin se on ihan eriasia. 

Lahja lapselle - Collegepaita ja pipo

Kummipojan synttäreitä vietettiin viikonloppuna. Olin päättänyt jo aikaa sitten, että ompelen lahjaksi pojalle uuden hupparin. Kaavojahan ei löytynyt itseltäni valmiina kokoa n. 155 vaan lainasin pojan kaapista hupparin, jonka pohjalta jo vuoden alussa kaavoja piirtelin. Kankaitakaan ei tarvinnut paitaa varten ostaa, sillä paksua collegea sattui olemaan valmiina.

Hihojen ja hupun kangas puolestaan on miehen paidan kankaan lopusta. Kävipä niin kurjasti, että olin hienosti ajatellut, että oman paitani kankaasta saisi pojan paitaan sekä etu- että takakappaleen. Eihän sitä kangasta jäänyt lähellekään niin paljoa, että olisi saanut etu- ja takakappaleen aikaiseksi. Ja kaiken lisäksi en ole edes varma olisiko siitä saanut edes toista kappaletta leikattua.

Minulla kävi tuuri, kun eräs ystäväni kutsui hänen luokse ompelemaan. Kankaiden vaihtokin olisi samalla mahdollista. Sain vaihdossa paksumpaa collegea. Loistavaa. Ei siis tarvinnut kangaskaupoille lähteä. Kotona kun sovitin kankaita yhteen, riemastuin suunnattomasti. Huppari saisi sopivasti väriä juurikin tuosta vihreästä kankaasta ja tarve hienoista koristeompeluista hävisi saman tien.

Paidan ompelun kanssa meinasi tulla paniikki. Selkä lihaksen venähdys vetäisi sairaslomalle ja ompelu ei tullut pieneen mielenkään kipeän käden kanssa. Juhlapäivän aamuna sitten sain pika surautuksena paidan ommeltua kasaan, vaikka mieli ei yhtään tehnytkään ommella. Lopputuloksessakin se valitettavasti näkyi. Resorit ompelin toisella tavalla kuin yleensä. Jälkikäteen on hyvä valitella. Mutta voin kyllä paljastaa, että kyllä muuten oikeasti hävetti antaa lahjaksi sutta ja sekundaa. Onneksi kummipoika oli uuteen paitaan tyytyväinen ja vaikutti ainakin tykkäävän lahjastaan. Mutta sen opin, etten jatkossa etenkään helmaresoreiden kanssa oikaise.

Koska päivänsankareita oli kaksi, jouduin vielä jälkikäteen toimittamaan pienemmälle päivänsankarille lupaamani lahjan. Tänä talvena kun on ollut tarvetta hieman paksummalle, ajattelin lahjaksi ommella pipon paksummasta collegesta. Omasta pipostani piirtelin kaavoja ja hieman pienensin. Lopputulos sai hymyn huulille ja makeat naurut.  Olihan pienemmän päivänsankarin ilme hyvä, kun pyysin häntä tuomaan päänsä, jotta saisi lahjapipon siihen koristeeksi.

Katseli hetken pipoa ja nauraen tuumasi, ettei se hänen päähänsä sopisi. No ei se sopinut, vaikka kuinka yritettiin. Olin sitten onnistunut tekemään pipon, joka oli ihan liian pieni, mutta nukelle kuitenkin liian iso. Noh onneksi perheessä on vauva, jolle pipo varmasti päähän mahtuu. Lupasin siis ommella tilalle toisen pipon ja senkin joustavammasta materiaalista. Aina ei mene niin kuin Strömsössä, mutta ehkä hyvä niin. Pipo nimittäin pelasti paskasta viikonlopusta ison osan. Hyvät naurut parantaa mieltä kummasti.



Projektina housut - uuden kokeilua

Housuja tarvitsee aina. Etenkin vähän siistimpiä. Tarkoitan siistimmillä housuilla siis astetta siistimpiä kuin kuorihousut, jotka ovat aktiivisesti käytössä ympäri vuoden. Joo.. Tunnustan.. Mut voidaan laskea lähes suoraan tähän stereotyyppiseen tuulipuku-suomalaisten joukkoon. Mutta sitten on tämä samentti, josta olen tykännyt yläasteelta lähtein kuin hullu puurosta. En tiedä mikä siinä on materiaalina, mutta se vaan kiehtoo ja tuntuu jotenkin todella hyvältä.

Kangas on kangastukun pakan loppuja, suklaanruskeaa samenttia kapeilla raidoilla ja kaava on burdan housukavaava 6797, joka on ohuiden housujen kaava, mutta en vaan voinut kaavan mallia vastustaa, niinpä lähdin kokeilemaan miten ohkaselle kankalle tarkoitettu kaava toimii vähän paksumman kankaan kanssa.

Kaava tuntui jo käsittely vaiheessa omalta. Ainut huonopuoli siinä oli se, että kun ohkaisiin housuihin oli ajateltu, että vyötärö kaitale tulee resorista ja housuissa ei ole vetoketjua.. Piti siinä sitten ensimmäisenä miettiä vetoketjun sijainti, sivulle vai eteen. Koskaan en ollut etuvetoketjua tehnyt, joten päätin tarttua haasteeseen ja kokeilla jotain uutta. Hahmottelin kaavaan vetoketjun paikan ja vetoketjuhan sopi siihen kuin nenä päähän. Näin jälkikäteen tosin mieleen tuli, että tokihan tuon olisi voinut tehdä jollain toisella tavalla, jotta olisi tuon vetoketjun saanut vielä piiloon. Tiedän mikä siitä puuttuu, mutta en tiedä olisinko osannut laittaa sitä kiinni.

Ja kun kerran lähdin uuden kokeilun linjalle, päätin kokeilla myös sivutaskujen tekoja ja vyölenkkejä. Kummatkin uusia tuttavuuksia. Välillä on mukava haastaa itsensä oikeasti kokeilemaan jotain uutta. Siinä sivussa voi vaikka oppiakin jotain.

Taskut vaativat kyllä pientä pään raapimista. Ensin ompelin taskun ja sen vuorikankaan toisiinsa kiinni ja vasta sen jälkeen aloin oikeasti miettimään, ett niin.. Mites tämä tasku muuten pitäisikään kiinnittää housuun. Olisihan siinä pientä tappelun poikasta ja niskojen nakkelua, kun yritin epätoivoisesti ommella taskun suuta sivusaumaan ja se fiilis kun tajusi, että ei näin.. Taskujen kuuluisi siis kyllä olla kaavan mukaan housujen sisäpuolella, mutta voi vain tuumata, etten todellakaan saanut kiinni, että miten ihmeessä saan ne käännettyä sisäpuolelle, joten ne päätyivät sitten päälle.

Tasku on tuplatasku. Sivusta pääsee toiseen taskuun ja vyötärölinjalta toiseen. Vyötärölinjan kanssa kulkeva taskunsuu on lähinnä avaimia ja puhelinta varten. Avaimet saan näppärästi pienellä sulkkarilla kiinni avaimille tarkoitettuun lenkkiin ja sitten voin pudottaa avaimet taskuun tai halutessani jättää ne roikkumaan. Sivutaskujen kanssa tahtoo aina olla se ongelma, että puhelin ei vaan pysy matkassa mukana. Nyt on toiset taskut, joista ei tarvitse miettiä puhelimen tippumista.

Taskujen istuvuus hieman harmittaa. Ne vaatisivat vielä pientä kikkailua, mutta on ne näinkin hyvät. Nyt kun housuja katselee, olen ehkä jopa tyytyväinen siihen, ettei taskujen kiinnitys sujunut niin kuin Strömsössä. Nyt ne tuovat kivasti ilmettä.

Toinen varsinainen murheen kryyni oli housuja tehdessä vyötärökaitale. Ajatuksissani ollessa en taas osannut jotenkin nähdä sitä, että miten käy kun resorivyötärön siirtää sellaisenaan tämän tyylisiin housuihin. Virhe, isolla V:llä. Lopputuloshan on se, ettei vyötärö vaan istu millään. Noh. Pelastukseksi täytynee kyllä sanoa, että kun olin ottanut uuden kokeilemisen linjan ja haasteeksi heitin itselleni vyölenkit, saa housujen istuvuutta onneksi hieman korjattua.

Vyölenkkien teko oli itsessään helppoa. Mutta niiden kiinnitys vaatikin sitten vähän enemmän pinnan venyttämistä ja useamman neulan ompelukoneeseen. Tokihan sitä olisi voinut aloittaa silleen simppelisti ja laittaa vain ihan välttämättömät vyölenkit paikoilleen, mutta ehei, tämän rouvanhan oli pakko päästä heti leikkimään hienolla idealla ristiin menevistä lenkeistä. Kyllä siinä oli pieni taiteilu, että sain lenkit menemään juuri niin kuin halusin ja enemmän tuli varmasti niiden kiinni ompelussa käytettyä käsipyörää kuin paininjalkaa. Tykkään kuitenkin lopputuloksesta, vaikka se vaati verta hikeä ja kyyneliä. Ja kun huomasin, että lenkkejä jäi ylimääräisiä sai loistavan idean avainlenkeistä housuihin.

Avainlenkkien kiinnittäminen oli lopulta helppoa kuin heinän teko. Tosin kangasta ei ollut enää samalla tavalla paksusti ommellessa kuin mitä oli vyölenkkien kohdalla. Avainlenkit on mulle todella hyvä juttu ja niiden pitäisi olla vakiota jokaisissa housuissa, niin ei tarvitsisi aina etsiä avaimia. Mulla kun on pahana tapana laskea tavarat käsistäni johonkin ja sitten en vaan millään muista, että minne. Nyt tulee laitettua avaimet pääsääntöisesti suoraan lenkkiin kiinni.

Vielä housuista puuttuu takataskut. Olen kyllä ihan pokkana ottanut housut jo käyttöön, sillä takataskujen puuttuminen ei juurikaan häiritse. Näiden housujen kanssa tuli kyllä opittua paljon uutta, mutta samalla myös oikeasti kokeiltua omia taitojaan ihan toisella tavalla. Vaikka olen ommellut iän päivää housuista paitoihin ja vanhojen tanssipuvusta feresiin, en ollut koskaan aikaisemmin kokeillut näitä kikkoja.

Olen todella tyytyväinen, vaikka housuissa onkin sellaisia kohtia, jotka nyt ehkä tekisin toisella tavalla. Jos jotain tästä oikeasti opin, niin sen, että joskus on pakko haastaa itsensä uuden äärelle, jotta voi kehittyä. Tämä pätee kyllä moneen muuhunkin asiaan ompelun lisäksi.

Muoks. 11.2. Yleisön pyynnöstä vielä sovituskuva, jossa näkyy lahkeet. Pahoittelen kuvan laatua.