maanantai 11. toukokuuta 2015

Projektina housut - Kesähousut

Vaikka vielä ei ihan kesä olekaan, niin silti halusin jotain kevyempää ja tietysti vaalealla värillä. Kangaskätköjen perukoilta löytyikin vaaleanpunaista kangasta, josta arvelin riittävän juuri ja juuri housuihin. Tällä kertaa kun en halunnut niin leveitä lahkeita kuin lomahousuihin tuli, vaan päätin valita kaavapohjaksi toisen tyyliset housut. Ja tuttuun tapaan laitoin vanhat housut kaavapaperin päälle ja aloin käsipelillä piirtämään kaavoja. Vaaleanpunaisesta kankaasta sai juuri ja juuri leikattua kankaat housuja varten. Hukkapalaa ei oikeastaan jäänyt kuin ihan vähän ja sekin tilkku on sellainen, että vielä siitä jotain saa tehtyä, joten laitetaan laatikkoon siis takaisin.
Eihän siinä kauaa mennyt kun ensin sai itsensä kiskottua lainakoneen ääreen. Tunnissa alkoi perusompelu hommat olemaan valmiina ja pääsin ensimmäistä kertaa sovittaman  housuja jalkaan. Vyötärön laskostukset ja lahkeiden kääntämiset. Hieman lisää ompelua ja enää puuttui resorin tynkä vyötäröltä. Niin.. resorihan oli loppu, joten hetken jouduin käyttämään mielikuvitusta ja penkomaan vaatekaappia. Vastaanhan sieltä tulikin vanha t-paita, johon olen joskus kauan, kauan sitten painanut valkoisia ja punaisia sydämiä. Se kelpasi vallan mainiosti uusiokäyttöön. Helmasta leikkasinkin sopivan palasen ja tein pohjaompeleet, jotta "hätävararesori" ei pääsisi purkaantumaan.

Kun resori oli omalla paikallaan kokeilin housuja uudestaan jalkaan. Onneksi olin päättänyt pelata varman päälle ja jättänyt resoriin aukot nauhoja varten. Olihan se ollut kiva lähteä vaikkapa töihin uusissa housuissa ja sitten olisi saanut koko päivän pitää housuista kiinni, etteivät olisi päässeet tippumaan alas. Ei siis muuta kuin nauhakätkölle. Sieltä löytyikin jemmasta valmiiksi pätkittyä vaaleanpunaista nauhaa, josta löytyi sopivat pätkät lahkeisiin ja resoriin. Resoriin laitoin kaksi erillistä nauhaa. Näin saan rusetin tehtyä kummalle sivulle haluan.
Housuista tuli oikein kivat ja ei muuten purista mistään. Lopuksi kun yritin ottaa kuvia, joku muukin päätti ängetä kuvaan. Näin siis meillä. Yhdessä puuhataan ja tehdään. Tuossa jaloissahan tuo on maannut koko sen ajan kuin mitä olen koneen äärellä puuhastellut.

tiistai 5. toukokuuta 2015

Projektina housut - Lomahousut

Vuoden vaihteessa istuin pitkästä aikaa ompelukoneen ääreen. En edes muista milloin olisin viimeksi tehnyt itselleni vaatteita tai yli päätään ommellut vaatteita. Hämärä mielikuva nousee vanhojen tassipuvusta vai olisinko jonkun hameen kuitenkin tehnyt vanhojen tanssien jälkeen. Tosin tällä kertaa voisin sanoa puuhaavani "lainahepeneissä" tai siis lainakoneen kanssa. Oma kone kun odottaa edelleen, että saisin sen vietyä joskus huoltoon asti, mutta mutta...

Vuoden alussa potkaisin käyntiin operaatio lomahousut. Onnistuin! Housuista oli tarkoitus tulla housuhame, mutta harrastus kun hieman rajaa tuota lahkeen leveyttä, oli pakko laittaa lahkeisiin resorit. Tykkään silti. Ja mikä parasta, en todellakaan ole koko aikaa solmussa lahkeiden kanssa kun ne on pussitettu. Olen saanut paljon kehuja housuista ja muutama on kysellyt, että mistä olen ne hankkinut, kun haluaisivat samantyyliset.

Kaavan pohjana toimi ikivanha housuhame. Housuhame oli  tosin vain polvimittainen, joten hieman täytyi jatkaa lahkeen pituutta. Kankaat (turkoosi puuvilla ja valkoinen resori) löytyikin omasta takaa samoin kuin sivulle tullut vetoketju. Sivussa oleva nauha toimiikin lähinnä koristeena, mutta on siitä ollut apuakin. Suuri pelastus se oli silloin kun kesken työpäivän jäi vetoketjun vedin käteen. Pienellä paniikilla onneksi löytyi hakaneula turvaamaan sen, että housut varmasti pysyvät jalassa ja työnantajalle ei vilku ihan kaikki.

Näissä housuissa olen tovin tosiaan ehtinyt jo liikkua ja Teneriffan lomaa varten nämä tuli tehtyä. Nyt kotona odottaa yhdet housut ompelua ja toisia varten on kankaat valmiina. Housutehdas. Ihan parasta! Aina ei tarvitse ostaa saadakseen kivoja vaatteita vaan joskus parhaimmat syntyvät juurikin itse tekemällä.